Lonkkakivut
Lonkan alueen kiputilat ovat yleisiä. Ne ovat usein myös epämääräisiä ja toisinaan hankalasti diagnosoitavissa, mikä johtuu lonkkanivelen toiminnallisuudesta ja siitä, että lonkkaan vaikuttavat useat eri tekijät.
Lonkkanivel on pallonivel, mikä mahdollistaa liikkeen kaikkiin liikesuuntiin. Reisiluun pää kiinnittyy lonkkaluun lonkkamaljaan. Tätä liitosta pitävät kasassa nivelsiteet, joita ympäröi lukuisa joukko lihaksia, jotka saavat aikaan liikkeet. Lonkan ympäristössä on myös limapusseja eli bursia suojaamassa mekaaniselta hankaukselta. Muun muassa iskiashermo kulkee syvempien pakaralihasten alla, joten lonkkakivut voivat myös tuntua säteilyoireina alaraajaan.
Lonkkakipujen syitä
Yleinen lonkkakivun aiheuttaja on reisiluun ison sarvennoisen limapussin tulehdus eli trochanter bursiitti. Vaiva on pääsääntöisesti peräisin ylirasituksesta jolloin vaiva kehittyy vähitellen. Pakaralihasten heikkous on altistava tekijä limapussin tulehdukselle, ja mekaaninen ärsytys tulehduttaa lopulta limapussin. Kipu tuntuu lonkan ulkosivulla, mutta voi myös säteillä pakaralihaksiin tai reittä alaspäin. Kipua tuntuu usein liikkumisen yhteydessä, mutta myös nukkuminen kipeän lonkan päällä kylkimakuulla voi aiheuttaa kipuja.
Yleisin iän myötä tuleva lonkkavaiva on nivelrikko. Ikääntyessä lonkkamaljan “pinnat” alkavat kulua, mikä aiheuttaa liikerajoituksia. Kipuja esiintyy liikkuessa, mutta myös lepo- tai yösärky on mahdollista. Kipu paikallistuu usein reiden yläosaan nivusen tienoille, mutta kipua voi tuntua myös laajemmin lonkan alueella ja joskus jopa polven seudulla. Nivelrikon syntyyn vaikuttavat epäedullisesti myös ylipaino ja liikkumattomuus.
Tapaturmaiset lonkkakivut ovat myös mahdollisia. Äkillinen äärivenytys esimerkiksi liukastuessa voi venäyttää lonkan nivelsiteitä tai lihaksia. Iäkkäillä kaatuminen lonkan päälle voi pahimmassa tapauksessa johtaa reisiluun kaulan murtumaan. Alaselän ja ristiluun vaivat voivat niin ikään heijastella lonkkaan, eikä sovi unohtaa lihaskireyksistä johtuvia lonkan alueen kiputiloja.
Lonkkakipujen hoito ja ennaltaehkäisy
Pakaralihasten riittävä voimataso, sekä lonkkanivelen hyvä liikkuvuus ovat avainasemassa lonkkakipujen ehkäisyssä. Akuutin vaivan hoidossa tärkeää on välttää kipuja aiheuttavaa liikettä. Kylmähoito tulehdusvaiheessa on tehokas itsehoitokeino, samoin tulehduskipulääkekuuri. Lonkan limapussin tulehduksen täsmähoitona voi olla lääkärin laittama kortisonipistos suoraan tulehtuneeseen limapussiin.
Fysioterapiassa ensimmäinen asia on kipujen lievittäminen. Liikkuvuuden parantaminen, sekä lihaskireyksien vähentäminen kuuluvat tärkeänä osana hoitolinjaan. Kuten todettu, liikunta ja voima-, sekä liikkuvuusharjoittelu oikein annosteltuna ennaltaehkäisee ja hoitaa lonkan alueen vaivoja. Siispä tärkeää onkin kannustaa lonkkakivuista kärsivää kivuttomaan liikuntaan sekä selvittää mitkä tekijät altistavat lonkkakivuille, jotta niiltä vältyttäisiin tulevaisuudessa.